WordPress: 7 tärkeintä lisäosaa

 

 

Jokainen WordPressin asentanut tietää, että pakasta vedetty asennus toimii, mutta on toiminnallisuuksiltaan kovin karu. Tosin jos tarkoituksena on vain pyörittää henkilökohtaista blogia ilman sen kummallisempia, niin toki se toimii. Osalle eräänlainen minimimalismi jopa sopii, koska ei tarvitse murehtia tekniikkaa, päivityksiä ja säätöjä. Mutta tuon vaivan välttäminen on kuin sanoisi, että haluaa säästää jonkun minuutin viikossa sekä muutamaa hiirenklikkausta, koska se on työlästä ja vaikeaa. Duunin korvikkeeksi saa hieman parempaa toimintaa niin sivuston kuin sen näkyvyydenkin suhteen.

Ole hyvä: seitsemän jokaisen wordpress-sivuston ehdottomasti tarpeellista lisäosaa.

Rank Math

 

Metatietoja on pakko säätää. Ne määräävät mitä Googlen hakutuloksissa tai somessa jaetussa linkissä sivun tiedoista esitetään ja mikään ei ole pahempaa, kuin että siinä lukee malliin selaimesi ei tue javascriptiä. Saat myös vaikutettua artikkelikuvan näkyvyyteen, jolloin se mitätön shakkinappulahahmo Facebookin jaoista jää menneisyyteen. Lisäksi saa vaikutettua sivustokarttoihin; mitä indeksoidaan ja mitä jätetään pois. Yleensä käytetään kahta suurinta, All In Onea ja Yoastia – ja kumpikin häviää mennen tullen käytettävyydessä ja toiminnallisuuksissa. Täysiverisen SEO-palikan lisäksi saat samassa paketissa error 404 seuraavan ja ohjaavan, joka osaa lisäksi generoida uudelleenohjaukset .htaccess tai Apache2/NGINX tarvitsemaan muotoon. Saa rajoitettua tietokannan paisumista. Rank Math osaa myös kytkeä itsensä Search Consoleen. Asennusohjeet löydät täältä, suomeksi.

Rank Math tarjoaa tehon ja laajuuden lisäksi kaksi muutakin ominaisuutta, johon muut eivät kykene. Se on ilmainen, kaikkine ominaisuuksineen. Sekä siihen saa kytkettyä Googlen API:n, jolla saat googlebotin indeksoimaan sivusi melkoisen heti juttujen julkaisun tai muokkauksen jälkeen. Valitettavasti se täytyy asentaa erikseen, mutta löydät siihen eksis.cloudista selkeät ja testatut ohjeet.

WordPress.org: https://wordpress.org/plugins/seo-by-rank-math/

 

Code Snippets

Ulkoasua joudutaan säätämään CSS:llä ja jos halutaan joitain toimintaa, johon ei ole pluginia tai pluginia ei kannata käyttää, niin muokataan teeman functions.php -tiedostoa. Ja aina lapsiteemassa, ettei teeman päivittyessä menetetä kaikkea (paitsi jos lapsiteema päivittyy, niin kaikki menee – sitä ei muisteta kertoa). Muuten hyvä, mutta jos vaihdat teemaa, niin menetät kaikki muokkaukset, jos et muista köydä niitä erikseen kopioimassa uuteen teemaan. Code Snippets poistaa tämän ongelman. Sellaiset CSS- ja PHP-muutokset, jotka eivät koske nimenomaan käytössä olevaa teemaa. tehdään Code Snippets plugariin ja aivan sama sen jälkeen mitä teemalle tapahtuu. Lisäksi voi valita toimiiko lisätty PHP-koodi hallinnan puolella, kävijöille vai molemmille. Ja se on ilmainen.

WordPress.org: https://fi.wordpress.org/plugins/code-snippets/

 

EWWW Image Optimizer

Kuvat pitäisi aina optimoida, ennen kuin tuo ne saitille. Harvempi sitä jaksaa tai ehtii aina tehdä. Kuvan optimointiautomaatteja on useampikin markkinoille, mutta vain kaksi niistä on vakavasti otettavia: Smush ja EWWW IO. EWWW on näistä kahdesta einen tehokkaampi, mutta aidosti ero ei ole suuri, kun puhutaan ilmaisversioista – molemmat ovat vaihtoehtoja. Mutta kun vilkaistaan maksullista puolta ja mitä rahalla saa, niin EWWW menee johtoon ja selvästi. Smush on erittäin kallis, eikä anna rahalle kunnollista vastinetta. EWWW on edullisempi ja veloitus perustuu käyttöön – jonka takia sitä voi käyttää samalla hinnalla kaikilla saiteillaan. Smush veloittaa per saitti, plus pakottaa ottamaan heidän koko plugin- ja teematarjonnan. Minä olen parhaimmillaan siirtänyt kuukaudessa muutaman sataa kuvaa ja silloin EWWW:n veloitus oli noin kymmenen taalaa. Muutaman kymmenen kuvaa ei ollut kunnolla dollariakaan. Ja laatu on hyvää, jopa valokuvissa.

WordPress.org: https://fi.wordpress.org/plugins/ewww-image-optimizer/

 

Loco Translate

Jos ei halua pitää sivustoaan englanninkielisenä, tai sekakielisenä, niin joutuu käännöstöihin. Osa plugineista ja teemoista tarjoaa yhteison tekemän käännöksen, mutta ne ovat aika harvinaisia. Itse joutuu hommiin. Aivan kaikkeahan ei ole välttämätöntä kääntää, mutta kävijöille näkyvät termit täytyy. Suurin osa käännösohjelmista tarjoaa konekäännöksiä, mutta niistä kannattaa pysyä kaukana – jokainen tietää mitä laatua Googlekääntäjä tai Bing tekee. Loco on siitä harvalukuisesta joukosta, jossa pystyy itse hallitsemaan käännökset, ainoa järkevä vaihtoehto. Kannattaa muistaa, että kyse on nimenomaan saitin teemojen ja pluginien termien kääntämisestä, ei monikielisen saitin tekemiseen tarkoitetusta työkalusta.

WordPress.org: https://fi.wordpress.org/plugins/loco-translate/

 

Relevanssi

Relevanssi ei ole aivan ehdottoman pakollinen, koska se ei tarjoa jotain sellaista, joka WordPressistä puuttuu. Jokainen kuitenkin tietää kuinka auttamattoman surkea WordPressin oma haku, on niin kotimaista koodausta edustava Relevantti on pakollinen. Peruskäyttö on ilmaista ja riittää useimmille. Pro-versio on einen arvokas, mutta koska sen tarjomat ominaisuudet ovat sellaisia, jotka saattavat olla perustetuja ja tuottavia isommilla kaupallisilla sivustoilla, niin ymmärrän hinnan. Isoilla saiteilla hakusanat paisuttavat tietokantaa, mutta sitä ei pysty välttämään plugin-pohjaisilla. Joten jos sivusto hidastuu, niin silloin on keksittävä toinen ratkaisu ja se tarkoittaa serveripuolen säätöjä. Katiska ei kuitenkaan 1000+ artikkelillaan ole vielä liian iso.

WordPress.org: https://fi.wordpress.org/plugins/relevanssi/

 

TinyMCE Advanced

WordPressin oma editori on riittävä, niukin naukin. Jos kirjoitat ihan tavallista juttua, niin se riittää. Mutta heti kun sinulle tulee vastaan tilanne, että hetki… miten teen tämän tai tuon, niin on aika asentaa TinyMCE Advanced. Se on niin oleellinen, että hieman ihmettelen, että se ei ole valmiina WordPressissä.

WordPress.org: https://fi.wordpress.org/plugins/tinymce-advanced/

 

CAOS | Host Google Analytics Locally

CAOS ei ole ehdottoman välttämätön sivuston toiminnan suhteen. Mutta se on välttämätön, kun aletaan pienentämään latausaikoja yksi sekunti sieltä, toinen täältä. Käytännössä jokainen käyttää Google Analyticsiä (jonka takia nopeuksien riippakivi Jetpack on tarpeeton). Siinä on vain yksi ongelma: seurantaa tekevä analytics.js ladataan aina Googlen serveriltä, ja sen odottelu voikin viedä aikaa. Tai ei sitä joka kerta ladata, koska Google antaa ylenpalttisen kahden tunnin cache-ajan sille. CAOS mahdollistaa sen hostaamisen omalla sivustolla. Paitsi että nopeusetu on selvä, niin samalla saa parannettua ihan kivasti leverage browser cache virheen katoamisen myötä GTmetrixin ja Pingdomin pisteitä. Mikä mukavinta, niin täältä löytyy suomenkieliset asennusohjeet.

Riittävätkö nämä?

Luultavasti eivät. Monet haluavat asentaa vaikka Jetpackin ja pitävät sitä erittäin tärkeänä, jopa oleellisena. Minusta se ei ole ehttoman tärkeä, vaan ”ainoastaan” hyödyllinen – ja hyödyllisiä plugineja on vaikka kuinka. Jo pelkästään verkkokauppaa perustettaessa esim. Woocommerce on välttämätön plugin.

Luettelin ne lisäosat, jotka itse olen kokenut ehdottoman välttämättömiksi ja jotka asennan rutiinista aivan jokaiselle sivustolle. Mutta mitkä sinusta ovat tärkeimpiä? Sellaisia, joita ilman et tule toimeen – kerro kommenteissa!

 

Oliko tästä apua?

Klikkaa tähtiä antaaksesi arvion!

Keskimäärin / 5. Yhteensä

Kiitos!

Hitto etten onnistunut.

Auta parantamaan tätä ja tulevia!